keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Luontokerhon talvikausi alkaa jälleen!

Lasten luontokerhon syyskausi alkoi lokakuun alussa ja päättyi talvisessa säässä joulukuulla. Kerho kokoontui virallisesti kymmenen kertaa ja osallistui lisäksi joulun ajan tapahtumiin. Kokoontumisten aiheet vaihtelivat siilistä ja hirvestä eksoottisiin eläimiin, haukoista pikkulintuihin. Luonnossa liikuttiin niin suunnistaen kuin hiihtäen ja mäkeä laskienkin.

Kesän lämpö oli lokakuulla enää muisto, joten luontokerholaiset lisäsivät siilin talvipesiin varmuuden vuoksi lehtiä. Asukkaita ei vielä näkynyt, mutta toivottavasti keväällä saadaan seurata siilien heräämistä horroksesta. Siilin lisäksi tutustuttiin hirveen Kurikan Halpa-Hallin lahjoittaman pikkuhirven avulla. Luontokerholaiset näkivät myös harvinaisempia eläinlajeja, kuten kanin, gerbiilin ja kesyrotan, papukaijan, viljakäärmeen ja boan. Niitä ei sentään löytynyt metsästä, vaan Kauhajoen Maatalousoppilaitokselta, jonne tehtiin retki lokakuun lopussa.

Kanit kiehtoivat eksoottisten eläinten näyttelyssä. Kuva: P. P.

Lähimetsässä luontokerholaiset saivat kiertää ympäristöradan Kurikan 4H-yhdistyksen johdolla. Syksyisen metsän värejä ja tuoksuja tutkittiin yhdessä Kati Yli-Teevahaisen ja harjoittelija Marika Lipastin kanssa. Luonnon tarjoamista aineksista luotiin taideteoksia. Syksyn mittaan kerholaisille tuli tutuksi myös kompostointi.

Metsästä löytyi hämmästeltävää. Kuva: P. P.

Marraskuun loppupuolella luontokerho teki toisenkin retken tuulihaukan pesälle Kurikan luontoseuran opastamana. Retken vetäjänä toimi rengastaja Kari Palo ja häntä avusti Hannu Vuoto. Tällä kertaa retken aiheena oli pesien puhdistaminen ja huolto.

Itse tuulihaukat olivat lentäneet talveksi Keski-Eurooppaan Välimeren ympäristöön. - Kaukaisimpia löytöjä on tehty aina Marokossa asti, Palo kertoi. Koto-Suomeen tuulihaukat palaavat vasta huhtikuun alussa, joten talvi on sopiva aika puhdistaa niiden pöntöt. - Petolinnut ovat ainoita lintuja, jotka eivät siivoa pesäänsä, rengastaja sanoi ja opasti laittamaan myös pikkulintujen pöntön pohjalle sahanpurua. Se tekee pöntön lämpimämmäksi siellä tuulensuojaa pitäville tiaisille ja muille pikkulinnuille. Lisäksi pöntön puhdistaminen helpottuu, kun lintujen ulosteet eivät tartu kiinni pöntön pohjaan.

Tuulihaukan pesän sisältöä tutkittiin tarkasti. Kuva: P. P.

Vaikka talvi tuli aikaisin ja pakkaslukema tuntui jääneen asumaan -20 ja -30 asteen välille, yhtään kerhokertaa ei tarvinnut perua. Päinvastoin: hyvän lumitilanteen ansiosta luontokerho pääsi jo syyskaudella hiihtämään sekä laskemaan mäkeä Rasti-Kurikan Aulis Hahtolan ohjauksessa.

Hiihtoretken laavulle luontokerholaiset saivat tosin tehdä melkoisen kirpeässä pakkassäässä joulukuun alkupuolella. Retkelle päästiin VesiVaeltajien eräopas Tapio Koskelan johdolla.

Laavuretkeltä lähdettiin takaisin auringon laskiessa. Kuva: P. P.

Joulukuun alussa luontokerholaiset osallistuivat Kurikan seurakunnan järjestämään jouluhartauteen. Sen pitivät Raili Malkamäki ja Marjatta Kuusisto Saukkorannan tunnelmallisessa riihikappelissa. Jouluhartauden jälkeen laskettiin innolla mäkeä.

Saukkorannassa on oikea pulkkamäki! Kuva: P. P.

Joulupukin odotus täyttyi Myllykylän Maa- ja kotitalousseuran perinteisessä joulujuhlassa. Tarjolla oli myös joulupuuroa. Aatonaattona luontokerho osallistui vielä joulurauhan julistamiseen metsän eläimille kovassa, lähemmäs -30 asteen pakkasessa. Tapahtuman järjestäjänä toimi Polvenkylän metsästysseura.

Jouluhartaus Riihikappelissa hiljensi joulun odotukseen. Kuva: P. P.

Joulunajan päättyessä Nuutinpäivänä luontokerho suuntaa katseensa talvikauteen. Se alkaa perjantaina 14.1., jolloin luvassa on ainakin hiihtämistä. Talvikauden ohjelmaan kuuluu myös odotettu tähtiretki eli tutustuminen observatorioon. - P. P.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti