sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Taas bongattiin

Viimevuotiseen tapaan BirdLife Suomen pihabongaus järjestettiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna eli 29.-30.1. Kerta oli kaikkiaan jo kuudes. Tapahtuman ideana on tarkkailla lintuja omalla pihalla tai jossain muussa sopivassa paikassa tunnin ajan, tunnistaa havaitut lintulajit ja laskea, kuinka monta yksilöä kustakin lajista on näkyvissä samaan aikaan. Pihabongaus ei siten ole kilpailu, koska havaittujen lintujen määrä ei ole ratkaisevaa.

Hömötiainen. Kuva: Tero Pelkonen

Alustavien tulosten mukaan pihabongauksessa nähtiin yli 90 eri lintulajia 6 500 pihalla. Yleisimmät lajit olivat tali- ja sinitiainen sekä harakka. Havaintojen perusteella runsaimmat lajit olivat keltasirkku, tali- ja sinitiainen. Pihabongauksessa havaittujen lajien ja yksilöiden perusteella lintujen pesintä sujui viime kesänä hyvin. Linnut ovat myös selvinneet hyvin talvesta tammikuun loppuun asti - toivottavasti myös nyt helmikuun pakkasilla! Pihabongauksen lopulliset tulokset BirdLife Suomi julkaisee helmikuun lopussa.

Keltasirkku. Kuva: Jan Södersved

Luontokerholaiselle ei tänä vuonna riittänyt yhden pihan lintujen tarkkailu, vaan lintuja piti päästä laskemaan kahdessa erilaisessa elinympäristössä. Kuusimetsän linnuista bongatuiksi tuli tällä kertaa muutama tali- ja hömötiainen sekä iso joukko keltasirkkuja. Lisäksi paikalle uskaltautui yksi närhi. Orava ei sentään työntänyt nenäänsä lintujen bongaukseen, vaikka se ahkerasti lintulaudalla vieraileekin.

Viherpeippo. Kuva: Reijo Lähteenmäki

Peltoaukean laidassa linnusto näyttäytyi osaksi toisenlaisena. Tosin tulosten erilaisuus johtui myös eri kellonajasta ja mahdollisesti myös lintulaudan tarjonnasta. Talitiaiset pyrähtivät syömään suurena parvena, josta olisi riittänyt yksi joulukalenterin jokaiselle luukulle, ja viherpeipot lähes tuplasivat luvun.

Käpytikka. Kuva: Pekka Nurminen

Lopulta paikalle uskaltautui myös punatulkku ja käpytikka, jonka myötä bongausinnostus sai todella siivet alleen. Saapa nähdä, montako kertaa ja monessako pihassa ensi vuonna bongataan! - P. P.

Päivitetty (linkkejä lisätty) 25.01.2012.