lauantai 7. tammikuuta 2012

Luontokerho lepakkobongauksessa

Kurikka 30.07.2011. Rasti-Kurikan Lasten luontokerho teki heinäkuun viimeisenä lauantaina ensimmäisen lepakkoretkensä. Retken veti luontokartoittaja Terhi Ala-Risku. Lepakkobongaus 2011 oli maanlaajuinen tapahtuma, jonka järjestivät Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

Aurinkoinen ja lämmin sää suosi osallistujia, ja iltayhdeltätoista alkaneella retkellä bongattiin useita lepakoita. Koska ajankohta oli liian aikainen havaintojen tekemiseen kokoontumispaikalta eli Myllykylän kylätalon ympäristöstä, siirryttiin ensin naapurikylään Säntin koulun pihapiiriin.

Koulun yläkerrassa asuu alivuokralaisia. Kuva: P. P.

Sänttiin saavuttaessa iltahämärä laskeutui sopivasti ja detektori eli lepakkotutka alkoi nakuttaa melkein välittömästi. Kaikuluotausääni osoittautui kuuluvan pohjanlepakolle. Se on Suomen yleisin ja samalla maailman pohjoisin lepakkolaji.

Pohjanlepakoita lähti tiuhaan tahtiin hieman koholle nousseen kattotiilen alta. Luontokerholaiset laskivat lepakoita olleen kahdeksan kappaletta, mutta kyse oli luultavimmin viidestä tai kuudesta yksilöstä. Poikasiaan imettävät, lentävät otukset kiinnostivat ja detektori siirtyi myös pienimpiin käsiin. Hämärän tihetessä puhe kääntyi yläkerrasta kuuluvaan rapinaan ja kummitusjuttuihin...

Mäntylänlammella ei lepakoita lentänyt. Kuva: P. P.

Viidestä lapsesta ja kuudesta aikuisesta koostunut joukko suuntasi seuraavaksi Mietaankylään. Matkan varrella pysähdyttiin kuivuudesta toipuvalle Mäntylänlammelle, mutta lepakoiden suhteen siellä oli hyvin hiljaista.

Mietaankylässä lepakoita tarkkailtiin erään retkelle osallistuneen perheen kotipihassa, jossa nähtiinkin hieman eri tavalla lentävä ja ääntelevä yksilö. Kyse oli ilmeisesti kuitenkin pohjanlepakosta, sillä muita lepakkolajeja Kurikasta ei ole löytynyt.

Tiilitehtaanlampi oli hiljainen. Kuva: P. P.

Koska lähellä sijaitsevan Tiilitehtaanlammen rannalla oli äänetöntä, päätettiin ajaa vielä takaisin lähtöpaikkaan. - Myllykylän kylätalon tuntumassa lepakot lentävät vähän myöhemmin, Terhi Ala-Risku kertoi aiempien havaintojensa pohjalta. Myllykylän sillalla detektoriin saatiinkin muutama ääni, mutta lepakoiden asuinpaikasta ei tullut varmuutta. Lähistön lämpimistä, tiilikattoisista tai -seinäisistä rakennuksista moni olisi sopinut myös lepakoille.

Pimeyden laskeuduttua ja kerholaisten väsähdettyä mieleen tuli kuva lapsuudesta: valkoinen lakana, jossa isä toi lepakon ulkoa sisälle meidän lasten ihmeteltäväksi. Lepakon ruttuinen ja karvainen naama painui elävästi mieleen. Ehkä lakana olisi voinut olla mukana nytkin - toisaalta ehkä parempi, että se jäi kotiin. - P. P.

PS. Juttu aiheesta löytyy myös Hippiäisen 41/2014 sivuilta.

Julkaistu 07.01.2012, päivitetty 03.05.2015.