tiistai 31. lokakuuta 2017

Kaksi etsivää tekee tyhjäksi roistojen juonet

Kahden etsivän seikkailut saivat alkunsa kolme vuotta sitten tehdystä retkestä Karijoen Susiluolalle. Myös uusimman II etsivää -kirjan tapahtumat sijoittuvat Etelä-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle.

Kirja jatkuu siitä, mihin edellinen päättyi: Kauhajoen Pietarinkoskelta. Lisäksi seikkaillaan Pirunpesällä Jalasjärvellä, Vaasassa Marian kirkolla ja Söderfjärdenissä - ja seikkailu huipentuu Kaskisissa Sälgrundin majakalla sekä Karijoen Iso-Kakkorissa.

Vaikka edellisten seikkailujen tapahtumat täydentyvät uusimmassa kirjassa, on se oma itsenäinen kokonaisuutensa. Vauhdista ja juonenkäänteistä vastaa ainakin neljä vuorotellen sähläävää roistoa sekä heidän tielleen sattuvat etsivät, Christian ja Pete. Kukaan roistoista ei tykkää, kun pojat onnistuvat aina pysäyttämään heidän bisneksensä - poliisien suosiollisella avustuksella.

II etsivää ja valoja yössä -kirjan kirjoittaja on kurikkalainen Kristian Peltoniemi.  Hän on kiinnostunut luonnon ja eläinten lisäksi myös autoista ja keräilystä. Seikkailukirjaa voi ostaa suoraan kirjoittajalta, paikallisista kirjakaupoista tai kustantajalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti